Kiitos tukijoille ja kannattajille kuluneesta kaudesta!
 
 
> Arkisto - Kausi 09-10
Pisteet kotiin Peräseinäjoelta

SBS Lapuan edustusjoukkue haki kaksi sarjapistettä lauantaina Peräseinäjoelta. Vaikeana vieraskaukalona tunnettu Peto-areena vallattiin luvuin 5-11 (1-6, 2-1, 2-4).

SBS joutui lähtemään tähänkin otteluun sairastapausten ja ykkössentteri Jouni Heikkilän siviilikiireiden vuoksi varsin haasteellisista lähtökohdista. Valmentaja Jarno Mäkysen pelikirja on kuitenkin tällä hetkellä niin hyvin sisäistettynä pelaajien mielissä, että pienet kokoonpanomuutokset eivät joukkueen tekemisissä kauheasti näy.

Tämän illan ottelussa avauserä oli vierasjoukkue SBS:ltä todellista tehopommitusta, sillä niin  tylysti vierasjoukkue paikkansa käytti. Erän lopputulos 1-6 ei siis täysin kuvaa sen kulkua. Ilman Antti Ritaluopan torjuntoja ja mainiosti onnistuneiden puolustajien Henri Välisaaren, Jussi Keskisen, Samu Kujanpään ja Lauri Tuomaalan uhrautuvia peittoja olisi kotijoukkue saattanut saada aikaan erässä useammankin maalin. Erän SBS-maalareina toimivat Jarmo Eteläaho kahdesti, Henri Välisaari samoin kahdesti sekä Petri Pitkäkangas ja Teemu Kokko.

Ottelun toisessa erässä kenttätapahtumat tasoittuivat selvästi. Erän ainoa merkittävä seikka SBS:n kannalta olikin Petri Pitkäkankaan tekemä tärkeä 7-2 maali, joka katkaisi omalta osaltaan Peton kirihaaveita. Toista erää  värittivät muutamat ”turpakäräjät” sekä varsin epäselvää linjaa noudattaneiden tuomareiden  vihellykset. Kotijoukkue onnistui erässä siis kahdesti, joten kahden erän jälkeen oltiin luvuissa 3-7. Erässä saatiin myös jobinpostia, kun maalivahti Antti Ritaluopa loukkaantui. Maaliin tullut Elias Jokiranta jatkoi maalilla kuitenkin erittäin varmoin ottein.

Toisella erätauolla SBS:n pukukopissa teroitettiin, ettei ottelu ollut missään tapauksessa ohi. Joukkueen onnistui pitää peli hyvin hallussaan ja voitto kirjattiin lopuksi lukemin 5-11. Erän tehokaksikkona kentällä velmuilivat hattrickin iskenyt Timo Viita ja tehot 0+4 merkkauttanut Jarmo Eteläaho. Ottelun viimeisen osuman niittasi verkkoon Teemu Kokko. Viime otteluissa on joukkueen kannalta ollut hienoa huomata konkari Timo Viidan otteet. Viita kirmaa kentällä kahdenkin pelaajan edestä (kuten tänään) ja iskee samalla mukavasti tehopisteitä. ”Timpan” saldo siis tänään 3+2.

SBS:n kausi jatkuu tulevana viikonloppuna kahdella maukkaalla kotiottelulla, kun vastaan tulevat White Fox ja Nibacos.


Lisätty 07.11.09

Takaisin