Kiitos tukijoille ja kannattajille kuluneesta kaudesta!
 
 
> Arkisto - Kausi 09-10
Nibacos terävämpi kauden avauksessa

Uudistuneella joukkueella miesten kakkosdivisioonaan lähtenyt SBS Lapua ei pystynyt vastaamaan ennakkosuosikki Nibacoksen vauhtiin kauden avauottelussa Kokkolassa lauantaina. Ottelun loppunumerot kirjattiin loppujen lopuksi 6-4 kotijoukkueelle. Numerot kuitenkin mairittelevat lapualaisia, sillä niin paljon terävämpiä kokkolalaiset kentällä olivat.

Ottelun ensimmäinen erä lähti käyntiin juuri niin hankalasti, kuin pahimmissa peloissa ajateltiinkin. Nimittäin ajassa 1.11 Nibacos johti ottelua jo 2-0. SBS:n valmentaja Jarno Mäkynen kyllä teroitti ensimmäisen erän tärkeyttä, mutta silti ilmeisesti SBS- pelureiden ajatukset olivat ottelun alussa siinä, että joissakin halleissa katsomot voivat olla molemmin puolin kenttää! Erän edetessä vierasjoukkue pääsi peliin paremmin mukaan ja kahden ykköskentän vahvan vaihdon seurauksena SBS:n ehdottomasti parhaan pelurin Jouni Heikkilän maaleilla erätauolle poistuttiin tasatilanteessa 2-2.

Toisessa erässä Nibacos oli selvästi SBS:ää edellä pelin jokaisella osa- alueella. Erä päättyikin kotijoukkueen 2-0 voittoon. Ilman Elias Jokirannan muutamaa paraatipelastusta numerot olisivat saattaneet olla paljon rumemmat. Vierasjoukkueella ei toisessa erässä ollut kuin kaksi tilannetta, Teemu Kokon läpiajo ja Jouni Heikkilän avoin laukaisupaikka. Molemmat yritykset päättyivät kuitenkin takapressuun.

Kolmannen erän alku ei peliin muutosta tuonut. Nibacos vei ja SBS vikisi. Ottelu näyttikin ratkenneen jo ajassa 45.51, kun Pauli Peltoniemi vei ”once in a lifetime”- maalillaan kotijoukkueen jo 6-2 johtoon. Niin on kuitenkin pallopelit mielenkiintoisia, että ottelussa pahasti alakynnessä ollut vierasjoukkue, alkoi Jarkko Nivalan jäähyn 54.02 aikana saada otetta vastustajastaan. Viimeiset viisi minuuttia pelattiin nimittäin käytännössä yhtä maalia. Jouni Heikkilä onnistuikin kaventamaan kahdesti. Tämän lisäksi kaiken mennessä nappiin olisi lapualaisryhmä saattanut tehdä vielä jopa tasoitukseen astikin oikeuttavat maalit! Mutta se siitä, parempi joukkue voitti tänään.

Ottelut jatkuvat tulevana lauantaina kotiottelulla Kotkia vastaan. Pojat päät pystyyn ja kaikki uudella innolla Kotkien kimppuun!


Lisätty 27.09.09

Takaisin