Kiitos tukijoille ja kannattajille kuluneesta kaudesta!
 
 
> Arkisto - Kausi 09-10
SBS jatkoi voittoputkeaan

SBS Lapuan miesten edustusjoukkue jatkoi vahvaa menoaan miesten kakkosdivisioonassa lauantaina Lapualla. Nälkäisten lapualaisten saaliiksi joutui tällä kertaa sarjajohtaja Kotkat Vaasasta. Ottelun loppunumerot kirjattiin jatkoajan jälkeen 11-10 (2-6,4-1,4-3,1-0) isännille.

Ottelun avauserässä vierasjoukkue näytti karkaavan selkeään voittoon. Vieraiden pääarkkitehtina hääri kolmen maalin Mikael Furu. Isäntien maalintekijöinä olivat puolestaan Henri Välisaari ja Teemu Kokko. Erätauolle poistuttiin kotijoukkueen kannalta tylyissä 2-6 numeroissa.

Toisessa erässä ottelu alkoi kuitenkin selkeästi kääntymään päälaelleen. Kotijoukkueen jalka oli huomattavasti vieraitaan kevyempi ja maalipaikkoja alkoi syntyä. Teemu Kokon kahdella, Jouni Heikkilän sekä Jussi Palon maaleilla erävoitto 4-1 kotijoukkueelle ja ottelu oli täysin auki.

Kolmannessa erässä kotijoukkue näytti nyt puolestaan kuittaavan pisteet itselleen. Sillä Hannu Huhtamäki, Teemu Kokko ja Jouni Heikkilä (2) siirsivät maaleillaan isännät jo 10-8 johtoon. Kotkat eivät kuitenkaan luovuttaneet ja osin onnellakin onnistuivat tasoittamaan ottelun ajassa 59.49 tulleella omalla maalilla.

Jatkoaikaa ehdittiin tahkoa 1.57, kun Jussi Palo jatkoi Henri Välisaaren mainion passin maaliin. Näin SBS:n onnistui kuitata itselleen todella tärkeät sarjapisteet. Sarjataulukko onkin nyt todella kimurantti kolmen kärkijoukkueen osalta, sillä kolmenkärki on nyt kahden pisteen sisällä toisistaan.

SBS:n ottelut jatkuvat lauantaina kotiottelulla Sisua vastaan.


Lisätty 11.02.10

Takaisin