Kiitos tukijoille ja kannattajille kuluneesta kaudesta!
 
 
> Arkisto - Kausi 08-09
SBS Lapua palasi voittojen tielle

SBS Lapua sai nopeasti unohdettua edellispäivän murskatappionsa ISB:lle ja rökitti sunnuntai-iltana Kokkolan Kanuunahallissa käydyssä salibandyn 2-divisioonan ottelussa omaan areenaansa mieltyneen Redyn komeasti 5-12 (0-3, 3-3, 2-6).

Lapua sai otteluun hyvän alun, kun Tuomas Prusti iski maalin ajassa 2.49. Kun vastustajan verkkoon upposi pari muutakin palloa ja kauden avausottelunsa pelannut ykkösveskari Miika Asunmaa piti vastustajan nollilla, päättyi eka erä 0-3.

Toisen erän komeimmasta maalista vastasi ottelun kunkuksi noussut SBS Lapuan Petri Pollarinen. Hän pääsi alivoimalla yksin läpi Asunmaan avauksesta, harhautti maalivahdin ja nosti reikäpallon yläriman kautta sisään.

Jos toinen erä päättyi tasan 3-3, oli Lapua kolmannessa erässä suorastaan liekeissä ja vei sen niinkin suurinumeroisesti kuin 2-6.

Redy ei kyennyt kotiluolassaan missään vaiheessa kuromaan kiinni ylhäältä karvanneen Lapuan etumatkaa, vaikka yritystä riitti loppuun saakka.

SBS Lapuan pelaajavalmentaja Jarmo Eteläaho kehui joukkueen koonneen hyvin itsensä yhdessä yössä. Joka miehellä oli asenne kohdallaan.
- Joukkuepeli oli meidän paras ase, ja vastustaja ei pystynyt sitä rikkomaan.

Lapuan tehoista vastasivat Pollarinen 5+2, Jarmo Eteläaho 3+3, Jouni Heikkilä 1+2, Jani Mild 1+1, Jari Eteläaho 0+2, Tuomas Prusti 1+0, Hannu Huhtamäki 1+0, Timo Viita 0+1 ja Asunmaa 0+1.
 


Lisätty 05.10.08

Takaisin