Kiitos tukijoille ja kannattajille kuluneesta kaudesta!
 
 
> Arkisto - Kausi 08-09
SBS Lapua haki pisteet Jeppikseltä

Uhrautuvaa ja virheetöntä puolustuspeliä esittänyt SBS Lapua otti heti alkuunsa luulot Jeppis FBC:ltä sunnuntaina Pietarsaaressa käydyssä miesten salibandyn 2-divisioonan ottelussa ja takoi suurinumeroisen voiton maalein 7-15 (1-5, 3-3, 3-7).

Puhtaat 0-4 numerot ajassa 13.18 puhuvat lapualaisten puolustuspelin vahvuudesta, vaikkakin kotijoukkue pääsi avauserässä kertaalleen heiluttamaan vieraiden maaliverkkoa.

Toisessa erässä Jeppis pisti lujasti kampoihin, kun se teki kaikki erän kolme maaliaan erikoistilanteista. Näin erä päättyi tasan 3-3 ja tilanne oli 4-8.

Ottelun loppuun kolmella kentällisellä paahtaneet lapualaiset pääsivät viimeisessä erässä ilottelemaan seitsemällä maalilla, kun pelkästään harppuunaiskuin kolme maalia aikaan saaneiden isäntien askel alkoi painaa.

SBS Lapuan toinen pelaajavalmentaja Jarno Mäkynen oli tyytyväinen, sillä Jeppiksen kotiluolassa on monesti oltu ahtaalla.
- Paras peli meiltä tuloksellisesti Jeppistä vastaan, vaikkei se silmiä hivellyt.
Vaikka Mäkynen kehui alussa kahdeksan maalia putkeen tehneen ykköskentällisen otteita, suitsutti mies kahden muunkin ketjun peliä. Ja syystäkin, sillä nekin pääsivät maalaamaan useamman kerran. Varsinkin kakkoskentän Teemu Koivuluoman kaksi maalia sekä Petri Pitkäkankaan tehot 1+3 saivat kakkostreenarin suun hymyyn.
- Nyt voimme vetää tiiviin harjoitusrupeaman, sillä vasta lauantaina 13.12 klo 15 kohtaamme kärkiottelussa ISB:n Ilmajoella.

Mäkynen iloitsi myöskin maalissa pelanneen Elias Jokirannan otteista, sillä ne tuntuivat passaavan hyvin pieneen kaukaloon.

SBS Lapuan pörssihait olivat Jouni Heikkilä 2+5, Petri Pollarinen 4+2, Jarmo Eteläaho 3+1, Pitkäkangas 1+3,  Koivuluoma 2+0, Henri Välisaari 1+1, Mäkynen 1+0, Jani Mild 1+0, Jari Eteläaho 0+1 ja Antti Luusalo 0+1.


Lisätty 30.11.08

Takaisin